Nivelreuma

Taiteilija, n. 45 vuotta

Minulla on nivelreuma. Vielä puoli vuotta sitten käytin biologisia lääkkeitä ja vahvoja särkylääkkeitä. Reuma ja lääkkeiden sivuoireet tekivät elämästä pientä, liikkuminen oli kivuliasta, alentunut vastustuskyky, jatkuvia tulehduksia, antibioottikuureja, ongelmia vatsan kanssa, epätoivoa ja väsymystä.

Vahingossa tulin ensimmäiselle vastaanotolle Tie terveyteen-klinikalle. Muistan miten minuun koski. Neuloja laitettiin ja yhtä-äkkiä tajusin, ettei mihinkään enää koske. Sen kokemuksen jälkeen oli helppo uskoa lääkäriä, käydä hoidoissa ja noudattaa kotihoito-ohjeita. Kipu palasi, mutta kerta kerran jälkeen kivuton aika piteni, aivan niinkuin Fan oli sanonut.

Nyt viisi kuukautta myöhemmin ollaan tilanteessa, jossa voin hyvin. Tulehdukset ja tulehduskierre on loppunut. Reumalääkärin luvalla biologisia lääkkeitä ei ole enää käytössä, enkä käytä mitään lääkkeitä, en edes särkylääkkeitä. Välillä saatan herätä nivel kipeänä, mutta keho korjaa itse itseän ja kipu häviää itsestään jo saman päivän aikana. Tätä on tapahtunut harvoin.

Tällä hetkellä pystyn tekemään asioita, joita en ole kyennyt tekemään vuosiin mm. kävelemään ihan huvikseen ilman kipuja, käyttämään nappifarkkuja, seisomaan, tanssimaan, makaamaan sängyllä ja pitämään kirjaa kädessä.

En tiedä missä olisin ilman akupunktiota, mutta tiedän miten se on minun kohdalla toiminut ja miten olen saanut mahdollisuuden voida paremmin – kaikkien sairastettujen vuosien jälkeen. Ihmeitä voi tapahtua.

Ota yhteyttä

Lähetä viesti ja olemme sinuun yhteydessä.